Suomen Bedlingtonkerho ry terveyskysely 2009

Suomen Bedlingtonkerho kerää tietoja bedlingtoninterriereiden terveydestä ja luonteesta kartoittaakseen rodun nykytilannetta. Tietoja käytetään mahdollisten ongelmien löytämiseen ja niihin puuttumiseen jalostuksen keinoin. Jotta meillä olisi myös jatkossa terveitä ja hyvä luonteisia bedlingtoneita ja jotta mahdollisiin ongelmiin osattaisiin puuttua mahdollisimman varhain, on tärkeää saada tietoa mahdollisimman monen koiran osalta. Jotta rodusta saadaan oikea kuva, tiedot jokaisesta koirasta ovat arvokkaita, eivät pelkästään terveiden tai sairaiden tai jalostuskoirien osalta. Kyselystä on pyritty tekemään mahdollisimman kattava ja vastauksia voidaan tarvittaessa tarkentaa kysymyksen kohdalle tai lisätietoja kohtaan. Toivomme että vastaisit kaikkien koiriesi kohdalta omalla lomakkeella ja myös viimeisen viiden vuoden aikana kuolleiden koirien osalta. Koiran taustatietojen antaminen ei ole pakollista, mutta koirien yksilöinti on ainoa keino päätellä esiintyvätkö jotkut ongelmat esimerkiksi tietyissä suvuissa tai linjoissa. Jokainen vastaus on tärkeä ja auttaa meitä kartoitustyössä. Jalostustoimikunta julkaisee kyselyn tulokset kun ne on analysoitu, mutta koiria ei tulla yksilöimään tulosten yhteydessä.

Kiitämme sinua kyselyyn käyttämästäsi ajasta!

Jos sinulla on kyselyyn liittyvää kysyttävää voit olla yhteydessä jalostustoimikuntaan
(yhteystiedot alla)

Voit täyttää kyselyn alapuolella olevalla lomakkeella tai ladata kyselyn myös PDF muodossa.
Terveyskysely PDF
PDF lomake tulostetaan ja täytetään käsin. Palautus osoitteeseen:

Suomen Bedlingtonkerho ry/JTK
Maija Heikkonen
Minkkikuja 3 C 30
01450 VANTAA

Kyselylomake

Taustatiedot (vapaaehtoinen)
Koiran nimi
Rekisterinumero
Syntymä aika
Kasvattaja
Omistaja
Osoite
Puhelin
Sähköposti
 
Yleiset tiedot
Uros
Narttu

Steriloitu, syy
Ikä

Alle 2v. 2-8v. Yli 8v.
 

Kuollut/lopetettu,
vuoden ikäisenä
 
Lopetuksen syy:
tapaturma
sairaus, mikä
  Onko sairaus eläinlääkärin toteama

Kyllä Ei

luonneongelma,
mikä
muu, mikä

Tämän hetkinen yleisterveys
Tämän hetkinen lääkitys
   
Ruokavalio  
Kuivaruoka
Kotiruoka
Raakaruokinta
Yhdistelmä
   
Rokotusten sivuvaikutukset  
Onko koira rokotettu Kyllä
Kyllä, mutta ei säännöllisesti
Ei
Onko koira saanut rokotuksen jälkeisen reaktion
Ei
Kyllä,
tarkennus reaktiosta
   
Nukutus/Rauhoitus  
Onko koiraa nukutettu/rauhoitettu Kyllä
Ei
Jos kyllä, tuliko sivuvaikutuksia
Ei
Kyllä, millaisia
   
Hampaat ja purenta  
Koiralla on nyt Maitohampaat
Pysyvät hampaat
Vaihtuivatko hampaat itsestään, vai jouduttiinko maitohampaita poistamaan eläinlääkärissä
Vaihtuivat itsestään
Jouduttin poistamaan, mitkä hampaat poistettiin
Onko koiralla hammaskiveä
Kyllä
Ei
Onko koiralta jouduttu poistamaan hammaskiveä
Kyllä
Ei
Millainen purenta koiralla on
(tarkista purentatyypit tästä)

Normaali, leikkaava purenta
Tasapurenta
Yläpurenta
Alapurenta
Muu, (esim. alakulmahampaat osuvat kitalakeen), millainen
   
Synnynnäiset hammaspuutokset, ruksaa puuttuvat hampaat.

Pysyvät hampaat näet tästä
Maitohampaat näet tästä
Hampaiden numeroinnin näet tästä
   
YLÄLEUKA  
   
Pysyvät hampaat  
Oikea M2 M1 P4 P3 P2 P1 C I3 I2 I1
Vasen M2 M1 P4 P3 P2 P1 C I3 I2 I1
   
Maitohampaat  
Oikea dP4 dP3 dP2 dC dI3 dI2 dI1
Vasen dP4 dP3 dP2 dC dI3 dI2 dI1
   
ALALEUKA  
   
Pysyvät hampaat  
Oikea M3 M2 M1 P4 P3 P2 P1 C I3 I2 I1
Vasen M3 M2 M1 P4 P3 P2 P1 C I3 I2 I1
   
Maitohampaat  
Oikea dP4 dP3 dP2 dC dI3 dI2 dI1
Vasen dP4 dP3 dP2 dC dI3 dI2 dI1
   
Onko koiralta poistettu ja irronnut pysyviä hampaita

Ei
Kyllä, syy tapaturma sairaus, mikä

   
LUUSTO  
Lonkkakuvattu Tulos
Onko tulos virallinen
Kyllä
Ei
   
Kyynärnivelkuvattu Tulos
Onko tulos virallinen
Kyllä
Ei
   
Polvet tutkittu Tulos
Onko tulos virallinen
Kyllä
Ei
   
Käytetty tutkimusmenetelmä
   
Onko koiralla havaittu seuraavia luuston ongelmia Spondyloosi
Välilevyn pullistuma
Nikamavälilevyn rappeuma
Koukkuhäntä/häntämutka
Varvasanomalia
Muu luustonmuutos, mikä
   
Onko koiralta murtunut luita

Ei
Kyllä, mitä luita, millaisessa tilanteessa ja miten hoidettu

   
Onko koira ontunut ilman näkyvää syytä Kyllä
Ei
   
SILMÄT  
Silmät tutkittu virallisesti
Silmät tutkittu epävirallisesti
Merkitse koiralla havaitut silmäsairaudet  

Persistoiva pupillaari membraani (PPM)
Persist. hyperpl. tunika vaskulosa lentis / primaari vitreus (PHTVL/PHPV)
Katarakta, mikä katarakta
Retinan dysplasia (RD) mRD gRD tRD
Papillan hypoplasia / mikropapilla
Iris kolobooma
Näköhermon kolobooma
Epän. l. pectinatum
Entropion / Trichiasis
Ektropion / Makroblepharon
Distichiasis / Ektooppinen cilia
Korneadystrofia
Linssiluksaatio
Etenevä retinan atrofia (PRA)
Tukkeutuneet/puuttuvat kyynelkanavat, onko kyynekanavia operoitu Kyllä Ei
Kuivasilmä/Keratoconjunctivitis sicca
Muuta, mitä
Silmätulehdukset, syy jos tiedossa

   

Vaivaavatko koiran silmät tai tarvitsevatko ne jotain erityistä hoitoa?

Eivät vaivaa eivätkä tarvitse hoitoa
Vaivaavat, miten:
Tarvitsevat erityistä hoitoa,
mitä
   
KORVAT  
Onko koiralla ollut korvatulehduksia Kyllä
Ei
   
Kasvaako korvakäytävissä karvaa Paljon
Vähän
Ei lainkaan
   
Kuuleeko koira normaalisti Kyllä
Ei
Koira on kuuro
   
ALLERGIAT  
Onko koiralla havaittu allergioita Kyllä
Ei
   
Todetut allergiat Siitepöly
Huonepöly
Lääkeaine
Ruoka-aine, tarkennus
Muu, mikä
   
Miten allergia todettiin
   
ATOPIA  
Onko koiralla todettu atopiaa Kyllä
Ei
   
IHO  
Onko koiralla ollut iho-ongelmia "Hot Spot"
Talirauhasen tulehdus
Ihottumaa, syy
Hilseilyä, syy
   
Kaluaako koira tassujaan tai muuta osia ihossaan Kyllä, mitä
Ei
   

Ovatko koiran tassut, suupielet, peräpää, muu alue värjäytyneet punertavaksi

Kyllä, mitkä kohdat
Ei
   
Onko koiralla havaittu hiivaa Kyllä, missä
Ei
   
Onko koiraa lääkitty Malaseb-kuurilla Kyllä
Ei
   
Onko iho kunnossa tällä hetkellä ja vaatiiko se jotain erityistä hoitoa On kunnossa, ei tarvitse erityistä hoitoa
On kunnossa hoidon ansiosta, hoitona
Iho oireilee tällä hetkellä, hoitona
Iho oireilee eikä sopivaa hoitoa ole löydetty

Muuta ihoon liittyvää
   
MUUT SAIRAUDET  
Merkitse, jos koiralla on ollut tai on jokin seuraavista sairauksista

Kuparitoksikoosi, menetelmä jolla on todettu

Hoito

Oireet


Muu maksasairaus, menetelmä jolla on todettu

Hoito

Oireet


Päkiänkovettumatauti, hyperkeratoosi päkiöiden kunto tällä hetkellä



Anaalirauhastulehdus, onko tulehdus toistuva
Kyllä Ei
Hoito

Onko anaalirauhaset jouduttu poistamaan
Kyllä Ei Poistoa harkitaan

Munuaissairaus
Sokeritauti / Diabetes mellitus, hoito

Haiman vajaatoiminta / Exocrine Pancreatic Insufficiency eli EPI
Haimatulehdus / Pankreatiitti
Muu haimasairaus
Virtsatietulehdus, toistuva tulehdus Kyllä Ei
Tyrät (esim. napatyrä)
Epilepsia, hoito ja epilepsian tila tällä hetkellä

Muita kohtauksia, mitä

Hyvänlaatuinen kasvain
Pahanlaatuinen kasvain
Ärtynyt suoli
Ruokatorven laajentuma
Vatsalaukun kiertymä, hoito

Ranula
Sydänsairauksia
Autoimmuunisairauksia Cushingin tauti Addisonin tauti Kilpirauhasen vajaatoiminta / Hypothyreoosi Sebaceous Adenitis (SA) Muu, mikä

   
LOISET JA BAKTEERITAUDIT  
   

Koiralla havaitut lois- ja bakteeritaudit sekä niiden hoito

 

Brucella canis, miten hoidettu, reaktiot hoitoon

Koirakirppu, miten hoidettu, reaktiot

Leismania, miten hoidettu, reaktiot hoitoon

Sydänmato, miten hoidettu, reaktiot hoitoon

Nenäpunkki, miten hoidettu, reaktiot hoitoon

Sikaripunkki (Demodex), miten hoidettu, reaktiot hoitoon

   
KYSYMYKSIÄ NARTUSTA  
Minkä ikäisenä alkoi ensimmäinen kiima
Epäsäännöllinen kiima
Säännöllinen kiima
   
Kiima-aikojen väli 5kk 6kk 7kk 8kk 10kk
Merkitse nartulla havaitut sairaudet Krooninen valeraskaus
Kohtutulehdus
Emätintulehdus
Maitorauhastulehdus
Nisäkasvaimet
Muuta, mitä
   
Vastaa seuraaviin kysymyksiin, jos narttua on käytetty jalostuksessa:  

Epäonnistunut astutus (narttu jäänyt tyhjäksi), montako kertaa koira on astutettu ja montako kertaa se on jäänyt tyhjäksi: Astutettu kertaa. Jäänyt tyhjäksi kertaa

Sikiön kuolema / keskenmeno

Ongelmia synnytyksessä, millaisia


Synnytystapa Luonnollinen Keisarileikkaus

Kuolleina syntyneitä pentuja Kyllä Ei
Montako syntyi kuolleena
Monta kuollut pian synnytyksen jälkeen
Kuinka monessa pentueessa on ollut kuolleita pentuja

Pentujen kuolinsyitä
Suulakihalkio pennulla
montako/pentue
monessako nartun pentueessa

Muita epämuodostumia, millaisia
montako/pentue
monessako nartun pentueessa

   
KYSYMYKSIÄ UROKSESTA  

Molemmat kivekset laskeutuneet, minkä ikäisenä
Piilokivekset / Yksikiveksisyys
”Hissikives”

Eturauhasvaivat, mitä ja miten hoidettu
Esinahan tulehdus
Epämuodostuneita siittiöitä
Hedelmättömyys
Ei ole kiinnostunut nartuista
Seksuaalisesti ylivilkas

   

Vastaa seuraaviin kysymyksiin, jos urosta on käytetty jalostuksessa

 
Urosta on käytetty jalostuksessa Pentueiden lukumäärä
Epäonnistunut astutus, kuinka monta kertaa
   
MUUTA  
Onko koiralla ollut muita kuin edellä mainittuja terveysongelmia, jotka ovat vaatineet eläinlääkärissä käyntiä/käyntejä? (ongelmat, hoito, nykyinen terveystilanne)
 
 
Onko koiralla muita kuin edellä mainittuja kroonisia sairauksia tai vaivoja, jotka vaativat jatkuvaa hoitoa? (milloin ilmeni, hoito esim. lääkitys, eritysruokavalio, nykyinen tilanne)
 
   

LUONNE

 

Rotumääritelmän mukaan bedlingtoninterrieri on: ”Hyväntuulinen, hellä, omanarvontuntoinen, ei arka tai hermostunut. Levossa lempeä, mutta ärsyyntyneenä täynnä rohkeutta.”

   
Vastaako koirasi luonne rotumääritelmää Kyllä
Ei
Tarkenna (miltä osin vastaa, miltä osin ei)
   
Onko koirallasi luonneongelmia Ei
Kyllä, minkälaisia

   

Käytös toisia koiria kohtaan (aina = 5  usein = 4  joskus = 3  harvoin = 2  ei kosk. = 1)

           
5 4 3 2 1  
Aggressiivinen
Dominoiva
Sosiaalinen
Varautunut
Arka
Mielistelevä
   

Käytös toisia ihmisiä kohtaan (aina = 5  usein = 4  joskus = 3  harvoin = 2  ei kosk. = 1)

           
5 4 3 2 1  
Aggressiivinen
Dominoiva
Sosiaalinen
Varautunut
Arka
Mielistelevä
   

Ääni-/paukkuarka

Metsästysvietti:
Lähtee liikkuvan saaliin perään
Lähtee liikkuvan saaliin perään mutta palaa takaisin kun saalis katoaa näkyvistä
Ajaa hajuaistin perusteella
Etsii aktiivisesti saalista näkö- ja hajuaistin perusteella
Ei metsästysviettiä

Koulutettavuus:
Erinomainen
Hyvä
Tyydyttävä
Heikko
Kommentteja koulutettavuuteen liittyen


Oletko tyytyväinen käyttäytymiseen/ luonteeseen
Kyllä
En, toivoisin luonteelta

   

VASTAAJAN TAUSTATIEDOT

 
Miksi hankitte bedlingtoninterrierin ulkonäkö
luonne
“allergia vapaa”
sattumalta
Muu syy, mikä
   

Rooli perheessä

aikuisten seuralainen
lasten seuralainen
harrastus
jalostus
muu, mikä
   

Onko rotu/koira vastannut ennakko-odotuksia

Kyllä tai yllätti positiivisesti
Yllätti negatiivisesti
Ei ollut ennakko-odotuksia
   

Onko seuraava koira samaa rotua

Kyllä/todennäköisesti
Ei, syy
En aio ottaa enää koiraa
En tiedä
   
Muuta koiran luonteesta tai lisätietoja