Rodun historia
Bedlingtoninterrieri on yksi vanhimmista terrieriroduista. Se polveutuu Iso-Britannian Northumberlandissa, Coquet-laaksossa ja Rothburyn metsämailla 1700-luvulla eläneistä, terrierityyppisistä koirista. Ne olivat erityisesti alueen kaivostyöläisten suosiossa rottien ja muiden tuhoeläinten hävittäjinä. Bedlingtoninterrierin vaiheista on monta teoriaa. Perimätiedon mukaan matalajalkaisesta koiratyypistä kehittyi Dandie Dinmontin terrieri, pitkäjalkaisesta rothburynterrieristä puolestaan bedlingtoninterrieri. Ensimmäinen virallinen bedlingtoninterrieri oli vuonna 1825 syntynyt Young Piper, jonka kasvattaja oli Bedlingtonissa asunut Joseph Ainsley.
Bedlingtoninterrieristä haluttiin kehittää mahdollisimman monipuolinen köyhän miehen käyttökoira. Se kelpasikin moneen tehtävään: rotantappajaksi, nopeaksi ja pelottomaksi metsästäjäksi niin aukioilla kuin luolassakin sekä raivokkaaksi taistelijaksi raakoihin koira- ja mäyrätappeluihin, jotka aikanaan olivat suosittu ajanviete. Bedlingtonin sanottiinkin olevan paikallisista terriereistä kylmäverisin, eikä se pelännyt pahintakaan vastustajaa. Sittemmin vaatimukset vähitellen muuttuivat, ja bedlingtonia alettiin jalostaa salonkikelpoisemmaksi. Koiranäyttelyiden suosio kasvoi, ja Englannin ensimmäinen bedlingtoninterrierikerho perustettiin vuonna 1869. Vanhin toimiva yhdistys on The National Bedlington Terrier Club, joka on perustettu vuonna 1898.
Bedlingtonit Suomessa
Suomalaisissa näyttelyissä bedlingtoneja nähtiin ensimmäistä kertaa vuonna 1907. Kyseessä olivat Skotlannin tuonnit uros Lord ja nartut Leddy ja Flora. Lord ja Leddy saivat vuonna 1908 pentueen, josta rekisteröitiin ainakin yksi narttu. Kanta hävisi kuitenkin ensimmäisen maailmansodan aikana. Vuonna 1925 bedlingtoneja esiintyi jälleen näyttelyissä. Koirat olivat niinikään Britannian tuonteja: uros Yorkshire Lad ja narttu Susie. Tämäkään kanta ei säilynyt, vaikka koirat saivatkin pentuja. Pysyvä suomalainen kanta sai alkunsa vasta vuoden 1956 Tanskan tuonnista. Margot Nystedt tuotti Jalnas Furstinnan Bae Bae -nimisen nartun. Seuraavana vuonna Rea Hannula tuotti Tanskasta nartun Blue-Light. Bedlingtoneja tuotettiin 1960 -luvulla myös Englannista, Ruotsista ja Hollannista. Alkuaikojen merkittävimmäksi kasvattajaksi nykypäivän bedlingtonien kannalta on osoittautunut Rea Hannula Peggen-kenneleineen.
Rodun rekisteröintimäärät kohosivat tasaisesti ollen korkeimmillaan 82 koiraa vuonna 1969. 70-luvulla rekisteröitiin keskimäärin 50 koiraa ja 80-luvulla 20 koiraa vuosittain. 90-luvulla vuosittaisten rekisteröintien määrä oli keskimäärin 14 koiraa. Vuonna 2000 - 2005 rekisteröitiin vuosittain keskimäärin 23 koiraa.
Bedlingtoninterrieristä haluttiin kehittää mahdollisimman monipuolinen köyhän miehen käyttökoira. Se kelpasikin moneen tehtävään: rotantappajaksi, nopeaksi ja pelottomaksi metsästäjäksi niin aukioilla kuin luolassakin sekä raivokkaaksi taistelijaksi raakoihin koira- ja mäyrätappeluihin, jotka aikanaan olivat suosittu ajanviete. Bedlingtonin sanottiinkin olevan paikallisista terriereistä kylmäverisin, eikä se pelännyt pahintakaan vastustajaa. Sittemmin vaatimukset vähitellen muuttuivat, ja bedlingtonia alettiin jalostaa salonkikelpoisemmaksi. Koiranäyttelyiden suosio kasvoi, ja Englannin ensimmäinen bedlingtoninterrierikerho perustettiin vuonna 1869. Vanhin toimiva yhdistys on The National Bedlington Terrier Club, joka on perustettu vuonna 1898.
Bedlingtonit Suomessa
Suomalaisissa näyttelyissä bedlingtoneja nähtiin ensimmäistä kertaa vuonna 1907. Kyseessä olivat Skotlannin tuonnit uros Lord ja nartut Leddy ja Flora. Lord ja Leddy saivat vuonna 1908 pentueen, josta rekisteröitiin ainakin yksi narttu. Kanta hävisi kuitenkin ensimmäisen maailmansodan aikana. Vuonna 1925 bedlingtoneja esiintyi jälleen näyttelyissä. Koirat olivat niinikään Britannian tuonteja: uros Yorkshire Lad ja narttu Susie. Tämäkään kanta ei säilynyt, vaikka koirat saivatkin pentuja. Pysyvä suomalainen kanta sai alkunsa vasta vuoden 1956 Tanskan tuonnista. Margot Nystedt tuotti Jalnas Furstinnan Bae Bae -nimisen nartun. Seuraavana vuonna Rea Hannula tuotti Tanskasta nartun Blue-Light. Bedlingtoneja tuotettiin 1960 -luvulla myös Englannista, Ruotsista ja Hollannista. Alkuaikojen merkittävimmäksi kasvattajaksi nykypäivän bedlingtonien kannalta on osoittautunut Rea Hannula Peggen-kenneleineen.
Rodun rekisteröintimäärät kohosivat tasaisesti ollen korkeimmillaan 82 koiraa vuonna 1969. 70-luvulla rekisteröitiin keskimäärin 50 koiraa ja 80-luvulla 20 koiraa vuosittain. 90-luvulla vuosittaisten rekisteröintien määrä oli keskimäärin 14 koiraa. Vuonna 2000 - 2005 rekisteröitiin vuosittain keskimäärin 23 koiraa.
Ensimmäinen julkaistu kuva bedlingtoninterrieristä,
kuvalähde tuntematon
|
Bedlingtoninterrieri ”Geordi” ja dandiedinmontinterrieri ”Doctor”, Illustrated Book of the Dog, 1866, Casell
|
The Bedlington Terrier is one of the oldest Terrier breeds. It is descended from the Terrier type dogs that lived in Northumberland, Coquet valley, and Rothbury in the 18th century. Miners especially appreciated them as ratters in the mines. There are many theories about the Bedlington Terrier's development. According to tradition the short legged variety of the dogs came to be called Dandie Dinmont Terriers, while the long legged variety became Bedlington Terriers. The first dog to be specifically named as a Bedlington Terrier was Young Piper, bred in 1825 by Joseph Ainsley, who lived in Bedlington.
The Bedlington Terrier was bred to be a versatile everyman's working dog. Therefore it was good for many different tasks: as a ratter; a fast and fearless hunter both on the moors and in the caves; a tenacious foe in badger-baiting, a cruel but one-time popular pastime; as a ferocious fighter in brutal dog fights. The Bedlington was said to be the gamest of the local Terriers, and it was not afraid of even the most fearsome opponent. Later on the demands changed and it was bred to be more sophisticated. Dog shows grew in popularity and England's first Bedlington Terrier club was founded in 1869. The oldest club today is The National Bedlington Terrier Club registered by English Kennel Club in 1898.
Bedlingtons in Finland
In Finnish dog shows Bedlingtons were first seen in 1907. The dog and bitches seen were the Scottish imports, Lord, Leddy, and Flora, respectively. Of Lord and Leddy's litter in 1908 at least one bitch was registered. During the First World War the population disappeared but reappeared in 1925 when Bedlingtons were once again seen in Finnish dog shows. This time, too, the dogs were imports from Britain: the dog Yorkshire Lad and the bitch Susie. Even though the dogs produced a litter, this population did not last either. A permanent Finnish Bedlington population was started in 1956 by an import from Denmark, Jalnas Furstinnan Bae-Bae imported by Margot Nystedt. Second import was Mrs. Rea Hannula's Blue-Light from Denmark. Other imports in the 1960's came from England, Sweden and Holland. In the light of Finnish Bedlingtons today the most significant work was done by Mrs. Rea Hannula and her kennel Peggen.
Registrations grew steadily and reached their peak in 1969 at 82 dogs. Registrations have averaged approximately 50 dogs/year in the 1970's, 20 dogs/year in the 80's, and 14 dogs/year in the 90's. The registrations have increased slightly. There were approximately 23 registrations/year between 2000–2005.
Historiikit
| 10-vuotishistoria (1990) |
| Historiikki (1988-2013) |
