Yhdistyksen säännöt (hyväksytty PRH:ssa 25.2.2019)
§ 1 Nimi ja kotipaikka
Yhdistyksen nimi on Suomen Bedlingtonkerho r.y., ruotsiksi käännettynä Bedlingtonklubb i Finland r.f. Yhdistyksen kotipaikka on Espoon kaupunki ja toimialue koko Suomi.
§ 2 Yhdistyksen kielet
Yhdistyksen kielet ovat suomi ja ruotsi, kuitenkin siten, että pääkielenä ja kirjanpitokielenä on suomi.
§ 3 Tarkoitus ja toiminnan laatu
Yhdistyksen tarkoituksena on Suomen Kennelliitto - Finska Kennelklubben r.y:n jäsenyhdistyksenä edistää bedlingtoninterrierien kasvatusta ja jalostusta sekä toimia aatteellisena yhdyssiteenä jäsenten keskuudessa näiden koiraharrastuksen edistämiseksi.
§ 4 Toiminta ja tarkoituksen toteuttaminen
Tarkoituksen toteuttamiseksi yhdistys
1. tekee yhdistyksen toimialaan kuuluvaa valistustyötä, harjoittaa julkaisutoimintaa ja järjestää keskustelu-, neuvonta- ja koulutustilaisuuksia, antaa neuvoja ja opastusta jäsenilleen sekä järjestää koiranäyttelyitä,
2. harjoittaa jalostusneuvontaa,
3. korottaa rodun arvostusta,
4. levittää tietoa kenneltoiminnan merkityksestä sekä asianharrastajien että yleisön keskuudessa,
5. seuraa kenneltoimintaa niin koti- kuin ulkomailla ja tekee alan kehittämiseen tähtääviä aloitteita sekä
6. harjoittaa yhteistoimintaa niin koti- kuin ulkomaisten keskusjärjestöjen ja kennelyhdistysten kanssa.
§ 5 Yhdistyksen omaisuus
Toimintansa tukemiseksi yhdistys voi omistaa kiinteää tai irtainta omaisuutta sekä muodostaa rahastoja ja ottaa vastaan lahjoituksia ja testamentteja sekä harjoittaa kioski- ja kahvilaliikettä ja toimeenpanna asiaankuuluvan luvan saatuaan arpajaisia ja rahankeräyksiä.
§ 6 Jäsenet
Yhdistyksen jäseninä voivat olla yksityiset henkilöt joko vuosi-, ainais-, perhe-, nuoriso-, tuomari- tai kunniajäseninä. Nuorisojäseniä ovat alle 17-vuotiaat yhdistyksen jäsenet. Jäsenyyden hyväksyy yhdistyksen hallitus. Kunniajäseneksi voi yhdistyksen kokous hallituksen yksimielisen ehdotuksen perusteella kutsua henkilön, joka on erityisen ansiokkaasti toiminut rodun hyväksi tai edistänyt yhdistyksen tarkoitusperien toteuttamista. Vuosi-, perhe- ja nuorisojäsen suorittavat jäsenmaksun vuosittain. Ainaisjäsenen jäsenmaksu suoritetaan kertakaikkisena. Tuomari- ja kunniajäseniltä ei peritä jäsenmaksua. Jäseniltä perittävän vuotuisen jäsenmaksun suuruudesta päättää vuosikokous.
§ 7 Hallitus
Yhdistyksen asioita hoitaa yhdistyksen vuosikokouksessa valittu hallitus, johon vuodeksi kerrallaan valittavan puheenjohtajan lisäksi kuuluu kuusi (6) muuta varsinaista jäsentä, jotka valitaan kahdeksi vuodeksi kerrallaan sekä 2 varajäsentä, jotka valitaan vuodeksi kerrallaan. Hallituksen varsinaisista jäsenistä on vuosittain erovuorossa kolme (3) jäsentä. Erovuorot ratkaistaan yhdistyksen ensimmäisen toimintavuoden aikana arvalla kaikkien hallituksen jäsenten osalta ja tämän jälkeen vuoron mukaan. Jos hallituksen jäsen joutuu eroamaan kesken toimikauttaan, tulee yhdityksen hallituksen nimetä hänen tilalleen valitsemisjärjestyksen mukainen varajäsen jäljellä olevaksi toimikaudeksi.
§ 8 Yhdistyksen nimen kirjoittaminen
Yhdistyksen nimen kirjoittaa puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja yhdessä tai jompikumpi yhdessä sihteerin tai rahastonhoitajan kanssa.
§ 9 Tilit
Yhdistyksen tilikausi on kalenterivuosi. Tilinpäätös tarvittavine asiakirjoineen ja hallituksen vuosikertomus on esitettävä tilintarkastajille/toiminnantarkastajille viimeistään kuukausi ennen yhdistyksen vuosikokousta. Tilintarkastajien/toiminnantarkastajien tulee antaa kokoukselle osoitettu kirjallinen lausuntonsa hallitukselle viimeistään kaksi (2) viikkoa ennen vuosikokousta.
§ 10 Yhdistyksen kokousten koollekutsuminen
Yhdistyksen kokoukset kutsuu koolle hallitus. Kutsu kokoukseen toimitetaan kirjeitse tai ilmoittamalla jäsenjulkaisussa tai internetissä osoitteessa www.bedlingtonkerho.fi (http://www.bedlingtonkerho.fi/) viimeistään kaksi (2) viikkoa ennen kokousta.
§ 11 Yhdistyksen kokoukset
Yhdistyksen vuosikokous pidetään vuosittain hallituksen määräämänä päivänä maalis-huhtikuun aikana. Ylimääräinen kokous pidetään, kun yhdistyksen kokous niin päättää tai kun hallitus katsoo siihen olevan aihetta tai kun vähintään kymmenesosa (1/10) yhdistyksen äänioikeutetuista jäsenistä sitä hallitukselta erityisesti ilmoitettua asiaa varten kirjallisesti vaatii. Kokous on pidettävä kolmenkymmenen (30) päivän kuluessa vaatimuksen esittämisestä.
§ 12 Yhdistyksen kokouksessa käsiteltävät asiat
Vuosikokouksessa käsitellään seuraavat asiat:
1. Kokouksen avaus
2. Kokouksen laillisuuden toteaminen
3. Kokouksen järjestäytyminen a) puheenjohtajaan vaali b) sihteerin vaali c) pöytäkirjantarkastajien (2) vaali d) ääntenlaskijoiden (2) vaali
4. Kokouksen työjärjestyksen hyväksyminen
5. Hallituksen toimintakertomus ja tilinpäätökseen perustuva selostus yhdistyksen taloudesta edellisenä kalenterivuonna.
6. Toiminnantarkastajien lausunto, tilinpäätöksen vahvistaminen ja vastuuvapauden myöntäminen hallitukselle ja muille vastuuvelvollisille.
7. Hallituksen esittämä toimintasuunnitelma seuraavalle toimintakaudelle.
8. Tulo- ja menoarvion hyväksyminen tulevalle toimintakaudelle sekä liittymis- ja jäsenmaksujen suuruuden määrääminen seuraavalle toimintakaudelle.
9. Hallituksen puheenjohtajan sekä hallituksen muiden varsinaisten jäsenten vaali erovuorossa olevien tilalle ja hallituksen ensimmäisen ja toisen varajäsenen vaali.
10. Hallituksen mahdollisesti esittämien toimikuntien jäsenten vaali.
11. Hallituksen kokoukselle päätettäväksi esittämät asiat.
12. Muut kokouskutsussa mainitut asiat. Mikäli yhdistyksen jäsen haluaa saada jonkun asian yhdistyksen vuosikokouksen käsiteltäväksi, on hänen siitä kirjallisesti ilmoitettava hallitukselle niin hyvissä ajoin, että asia voidaan sisällyttää kokouskutsuun.
§ 13 Sääntöjen muuttaminen
Muutosehdotus näihin sääntöihin on jätettävä yhdistyksen hallitukselle vähintään kuukautta (1) ennen sitä kokousta, jossa se halutaan käsiteltäväksi. Hallituksen on esitettävä se lausunnollaan varustettuna yhdistyksen kokoukselle. Päätös sääntöjen muuttamisesta on tehtävä yhdistyksen kokouksessa vähintään kolme neljäsosan (3/4) enemmistöllä annetuista äänistä. Kokouskutsussa on mainittava sääntöjen muuttamisesta.
§ 14 Yhdistyksen purkaminen
Päätös yhdistyksen purkamisesta on tehtävä kahdessa (2) toisiaan vähintään kuukauden (1) väliajalla seuraavassa kokouksessa, joista jommankumman tulee olla yhdistyksen varsinainen kokous. Purkamispäätöksen on saavutettava kummassakin kokouksessa vähintään kolme neljäsosan (3/4) ääntenenemmistö annetuista äänistä. Yhdistyksen purkautuessa luovutetaan sen varat kokouksen päättämälle terrieriasiaa edistävälle rekisteröidylle yhdistykselle.
§ 15 Muuten noudatettakoon mitä yhdistyslaissa säädetään.